Automaattiohjauksella

Hyvää tänään -blogin Henrica kirjoitti automaattiohjauksella toimimisesta  ja teksti kolahti. Huomaan nyt selvästi miten suuri muutos minussa on tapahtunut lomalta paluun jälkeen ja autopilotti on todellakin kytkeytynyt päälle. Vakaa aikomukseni oli tehdä asiat toisin ja keskittyä hyviin asioihin elämässäni ja arjessani, mutta nyt huomaan että se on jäänyt vain aikomukseksi. 

Miksi? Onko syynä kiire? Stressi? Vähäiset voimavarat? Päivät vaihtuvat seuraavaan yhä kiihtyvällä tahdilla enkä saa tartuttua mihinkään, valun vain eteenpäin ilman selkeää päämäärää. Olen hukannut itseni arjen kiireeseen, enkä ehdi edes etsiä kadonnutta. Kaikki mikä on minulle tärkeää, unohtuu.

Minulla on tunne, että muutos on aivan lähellä. Se vain odottaa sitä hetkeä, kun pystyn ottamaan sen vastaan. 

Vielä muistutukseksi itselleni, sitä saa mitä tilaa:

Joka ainut sekunti tarjoaa tilaisuuden elämänmuutokseen, koska voit muuttaa tunnetilasi hetkenä minä hyvänsä. Kun muutat tunnetilaasi, siirryt toiselle värähtelytaajuudelle ja vetovoiman laki vastaa sinulle välittömästi! Kun muutat tunnetilaasi, elämäsi muuttuu. 

-Rhonda Byrne: Voima-

Parhaat asiat ovat usein ilmaisia

Keskustelin ystäväni kanssa siitä kuinka parhaat asiat ovat usein ilmaisia ja mieleeni palasi toissa kesän lomamatka Berliiniin. Tuon matkan ehdoton kohokohta oli ilmainen klassisen musiikin ulkoilmakonsertti Bode-Museon edustalla. Osuimme paikalle sattumalta ja ihmettelimme ihmispaljoutta. Pian selvisi että paikalla oli alkamassa ilmaiskonsertti ja päätimme jäädä nauttimaan musiikista.

Museon porrastasanteelle oli tuotu piano ja yleisö sijoittui museon edustalle, Spree-joen ylittävälle kävelysillalle. Sillalle oli aseteltu puutarhatuoleja siisteihin riveihin, mutta ihmisiä oli niin paljon ettei kaikille riittänyt istuimia. Päädyimme istumaan maahan (=kadulle keskelle kävelysiltaa), satojen muiden eri-ikäisten ihmisten joukkoon. Tunnelma oli välitön ja ihmiset odottivat konsertin alkua hyväntuulisina.
 

Konsertin alettua huomasimme heti, että pianistit olivat todellisia ammattilaisia. Oli ilo päästä kuuntelemaan klassista musiikkia taitavasti esitettynä. Lämmin elokuun ilta pimeni hiljalleen ympärillämme nauttiessamme konsertista ja tunnelma oli sanoinkuvaamattoman kaunis.

Parituntinen vierähti aivan liian nopeasti ja konsertin viimeisenä kappaleena esitettiin Brahmsin kehtolaulu:

                                

Ihmiset alkoivat spontaanisti hyräillä mukana. Ensin hyräily kuului vaimeana, mutta se voimistui vähitellen yhä useamman liittyessä mukaan sanattomaan yhteislauluun. Tuo hetki oli lumoavan kaunis ja silloin koin häivähdyksen siitä, kuinka kaikki on yhtä.

Ajatuksia työstä

Huh-huh, nyt on ensimmäinen työviikko takana ja täytyy myöntää että mielialani on ollut töissä kaikkea muuta kuin positiivinen. Olen yrittänyt suhtautua työhöni positiivisesti ja löytää työstä positiivisia puolia, mutta se on ollut aivan äärettömän vaikeaa. Varsinkin nyt kun lomani aikana oli tapahtunut isoja muutoksia ja niiden vuoksi kaikkien pinna on ollut kireällä pitkin viikkoa. Työssä on ollut aiemminkin kiire, mutta nyt kiire on lisääntynyt entisestään muutosten myötä eikä helpotusta ole näkyvissä ainakaan lähitulevaisuudessa.  Mitä pidemmälle viikko eteni, sitä huonotuulisemmaksi kävin. Nyt alan olla sellaisissa tunnelmissa että en enää edes jaksaisi yrittää suhtautua työhön positiviisen kautta...

En pidä työstäni ja olen tiennyt jo pitkään että en voi jatkaa siinä loputtomiin. Olen sitä mieltä että työnteon tulisi olla kivaa. En halua tehdä työtä jolla ei ole mitään tarkoitusta, joka tukahduttaa luovuuden ja vie elämästä ilon. En halua elää vain viikonloppuja ja lomia varten, haluan nauttia jokaisesta päivästä. Uskon että se on mahdollista, kunhan vain saa tehdä työtä sellaisten asioiden parissa jotka aidosti kiinnostavat.

Olen jäänyt nykyiseen työhön ainoastaan rahan takia. Haaveilin salaa jostakin toisesta alasta jo siinä vaiheessa kun valmistuin, mutta koska en tuolloin vielä tiennyt mikä tuo toinen ala voisi olla, päädyin koulutusta vastaavaan työhön. Vähitellen oma kiinnostuksen kohde on alkanut selkeytyä ja olen kulkenut pienin askelin kohti tuota omaa juttuani. Tuo uusi suunta vaatii kuitenkin vielä työstämistä ja se tarkoittaisi käytännössä yrittäjäksi ryhtymistä. Olen tosi innoissani, koska ala tuntuu ihan omalta. Mutta samaan aikaan olen myös peloissani, koska siihen liittyy niin paljon epävarmuutta.

Kun tylsä työviikko herätti minut pohtimaan näitä asioita, havahduin. Tajusin että jos minulla olisi rohkeutta, voisin hypätä vaikka heti omilleni. Helppoa se ei tulisi olemaan, mutta mahdollista. Mutta juuri rohkeutta minulta vielä puuttuu. En uskalla hypätä tyhjän päälle tässä taloustilanteessa, kun on lainaakin. Haluaisin uskoa siihen että elämä kantaa, että asiat järjestyvät tavalla tai toisella. Ja hypätä luottavaisin mielin. Mutta en koe olevani valmis, en uskalla vielä luottaa. Ja eihän se olisi  j-ä-r-k-e-v-ä-ä, sanovat läheiseni. Mutta kaikkia asioita ei voi ajatella vain järjellä, järjellä ajateltuna minun kannattaisi pysyä nykyhommassa. Mutta jos sen hintana on jatkuva negatiivisuus ja kokonaisvaltainen pahoinvointi, onko se enää sen arvoista? Joskus on uskallettava kuunnella sydämen ääntä.  Aion kuulostella sydäntäni ja  viedä samalla suunnitelmiani eteenpäin työn ohessa kaikessa hiljaisuudessa, saattaa olla että hyvinkin pian tulee se päivä kun levitän siipeni ja lähden lentoon :)

Unelma omavaraisuudesta

Olen haaveillut omavaraisuudesta jo pitkään. Ihailen suuresti Kaarina Davisia, joka elää omavaraisesti pienessä hirsitalossa. Jos omavaraisuus tai ylipäätään yksinkertaisempi elämä kiinnostaa, niin kannattaa lukea Kaarinan kirja Irti oravanpyörästä. Kirjassa on hyviä käytännön vinkkejä elämän yksinkertaistamiseen.

Omavaraisuus alkaa olla omalla kohdallanikin jo osittain totta: Uudessa kodissa on sellaisia elementtejä, jotka mahdollistavat omavaraisen elämän jossain määrin. Talossa on leivinuuni, joten lämmitys on mahdollista hoitaa puulla. Ja puuta saa omalta maalta ilmaiseksi - ainakin täksi talveksi. Juomavesi tulee porakaivosta, joten puhtaasta vedestä ei tarvitse maksaa. Lähellä on kalaisa järvi sekä hyvät marja- ja sienimetsät. Lähiluonnossa kasvaa paljon villivihanneksia ja rohtoyrttejä. Omassa pihassa on marjapensaita ja mansikkamaa, ensi kesänä on suunnitelmissa perustaa pihaan myös reilun kokoinen kasvimaa ja hankkia kasvihuone. Haaveena olisi kasvattaa suurin osa kasviksista ja juureksista itse, ettei tarvitsisi ostaa niitä kaupasta. Piha onkin tarkoitus ottaa hyvin pitkälti hyötyviljelykäyttöön, koristekasvit saavat tässä puutarhassa väistyä. Pölyttäjiä houkuttelevat kukat tietysti säästetään ja mahdollisesti kokeilemme ensi kesänä mehiläisten kasvatusta. Myös muutaman kanan hankkiminen on harkinnan alla. Odotan innolla mitä ensi kesä tuo tullessaan!

Omavaraisuus tarkoittaa itselleni myös sitä, ettei tarvitse käydä kodin ulkopuolella töissä. Ainakaan säännöllisesti. Tämä osa-alue on omalla kohdallani kuitenkin vasta haaveiden asteella. Olen kyllä viime vuosina vähentänyt menojani -sekä tietoisesti että ihan huomaamatta arvomaailman muuttumisen myötä- mutta en vielä ole siinä pisteessä että voisin hypätä oravanpyörästä kokonaan. Joitakin suunnitelmia minulla on alan vaihtamiseen ja itsenäisempään työntekoon liittyen, mutta käytännön syistä en vielä pysty niitä toteuttamaan. Joka tapauksessa, käyttäisin mielelläni enemmän aikaa kotitöihin ja vähemmän ansiotyöhön. Omavarainen elämäntapa tietää kyllä todellakin paljon työtä, mutta työtä tekee mielellään kun sillä on selkeä tarkoitus. Varsinkin polttopuiden tekeminen on rankkaa hommaa, mutta teen sitä hyvillä mielin koska tiedän että työni ansiosta minun ei tarvitse talvella palella -eikä maksaa kenellekään lämmöstä.

Olen äärettömän kiitollinen siitä että uudessa kodissa on tulisija ja lämmönlähde. Viime talven sähkökatkot ovat vielä tuoreessa muistissa: Asuntomme oli paukkupakkasilla ilman sähköä toista vuorokautta ja siinä ajassa koko asunto ehti viiletä lähelle 10 astetta.  Aluksi sähköttömyys tuntui mukavalta vaihtelulta, oli tunnelmallista kuunnella radioa kynttilän valossa. Mutta mitä kauemmin katko oli kestänyt, sitä epätoivoisemmaksi olo kävi. Ruoan säilymisestä ei onneksi tarvinnut huolehtia, jääkaapin ja pakastimen sisällön sai siirrettyä ulos terassille. Mutta kodin sisälämpötila alkoi vähitellen huolettaa. Lämmitys ei toiminut, joten ainoa lämmityskeino oli keittää trangialla vettä kuumavesipulloja varten ja kietoutua peittoihin. Kokemus oli mieleenpainuva. Sähköttömässä kodissa todella tajusi konkreettisesti kuinka haavoittuvainen yhteiskunta tänä päivänä on. Kun sähköä ei ole, niin olemme vaikeuksissa. Esimerkiksi lämpö hiipuu asunnossa talvella yllättävän nopeasti. Ja vaikka asunnon lämmitysmuoto ei olisikaan suora sähkölämmitys, niin kylmä tulee ennen pitkää silti. Nimittäin muutkin lämmitysmuodot tarvitsevat yleensä sähköä toimiakseen. Ja moni ei ehkä ole tullut ajatelleeksi, että pitkien sähkökatkojen aikana myös vedentulo lakkaa.  Aika hurjaa. No, enää ei onneksi tarvitse palella sähkökatkon sattuessa. Toivon toki ettei vastaavia katkoja enää tule talvipakkasilla, ettei kenenkään tarvitse kärsiä kylmästä.

 
PS. Flunssa parani ennätyksellisen nopeasti. Kurkku ei ole enää lainkaan kipeä, yskä ja nuha helpottivat myös huomattavasti. Sainko flunssan parannettua keskittymällä ajatuksiin terveydestä? Vai oliko se käyttämieni luonnonlääkkeiden ansiota? Haluan uskoa että molemmilla oli vaikutusta, mutta pääasia tietysti on että flunssa lähti :)

Vuoteen omana

No niin, niinhän siinä kävi että vilustuin ulkoilureissulla. Viime päivät ovat menneet peiton alla köhien ja kuumaa juoden. En kiellä ettenkö olisi surkutellut tilannetta; juuri kun päätin aloittaa keskittymisen positiivisiin asioihin niin salakavala pöpö kaatoi minut sänkyyn. Kauniit ajatukset eivät ole olleet päällimmäisenä mielessä kivun raastaessa kurkkua ja käytettyjen nenäliinojen kasan kasvaessa vuoteen vierellä. Mutta, itsesääliin vajoamisen sijaan päätin kuitenkin yrittää löytää tästä tilanteesta jotakin positiivista:

-Saan levätä tuntematta huonoa omaatuntoa tekemättömistä töistä
-Saan nauttia hiljaisuudesta
-Saan kuulostella kehoni tuntemuksia kaikessa rauhassa
-Saan pienen paaston, kun ruoka ei maistu
-Saan muistutuksen siitä, että terveys ei ole itsestäänselvyys

Kaiken lukemani perusteella alan vähitellen uskoa siihen, että luomme itse oman todellisuutemme. Jos uskon näin, niin siinä tapauksessa olen luonut itselleni myös tämän flunssan. Ja jos olen luonut sen omilla ajatuksillani, niin saman logiikan mukaisesti pystyn myös parantamaan tämän taudin omilla ajatuksillani. Eikö vain?
Nyt alan siis aktiivisesti hommiin ja ajattelen itseni terveeksi :)

PS. Sairastuminen antoi aiheen myös seuraavaan kirjoitukseen eli taidan kirjoittaa pienen jutun flunssan hoidosta luonnonmukaisin konstein.

Mustaa kultaa

Muutimme kesällä omakotitaloon ja olemme tehneet uudesta puutarhastamme mahtavia löytöjä. Edelliset asukkaat olivat päästäneet tontin rajalla kasvillisuuden melko villiksi. Olemme raivanneet tontin kulmaa useaan otteeseen ja olemme aiemmin löytäneet tuon viidakon keskeltä kolme mustaherukkapensasta. Eilen päätimme kerätä viimeiset mustaherukat mehua varten ja kasvillisuuden seasta paljastuikin vielä kolme marjoja notkuvaa mustaherukkapensasta lisää! Mustaherukka on yksi lempimarjoistani joten olen todella kiitollinen näistä löydöistä. Mehumarjoja saatiin parin litran sijaan yllättäen suuri sangollinen ja lisäksi yli jäi vielä litra syömistä varten. Nams!

Hurautin osan marjoista smoothieksi. Valmistus on helppoa: ainekset blenderiin sopivassa suhteessa oman maun mukaan, pyöräytys sileäksi ja herkkusmoothie on valmis. Koristeeksi laitoin basilikan lehtiä ja nokkosen siemeniä.

Mustaherukkasmoothie: mustaherukoita, banaani, salaatinlehtiä, vettä, vaniljaa

Mustaherukka on todellinen supermarja. Se sisältää runsaasti C-vitamiinia, 120 mg / 100g (vrt appelsiini 51 mg / 100g) sekä paljon erilaisia flavonoideja. Herukat voi pakastaa sellaisinaan tai keittää vaikkapa mehuksi. Näppärä konsti on pakastaa mehu jääpalapusseihin, flunssan yllättäessä mustaherukkamehu on sitten nopeasti saatavilla: Mehujääpala mukiin, kuumaa vettä päälle ja juoma on valmis. 

Vielä ehtii kerätä viimeiset mustaherukat talteen talven varalle!

Värejä

Arjesta on tullut liian harmaata, pääsyyllinen on epämieluisa työ. Merkityksetön työ laskee mielialaani ja aiheuttaa viheliäisen negatiivisuuden kierteen. Nyt päätin lopettaa negatiivisten asioiden vatvomisen ja katkaista tuon kierteen ihan itse.

Koska en olosuhteiden pakosta voi lähteä työstäni, ainakaan vielä, teen arjestani muilla keinoin hauskempaa. Keinot ovat hyvin simppelit:  keskitän huomioni positiivisiin asioihin ja olen kiitollinen pienistäkin asioista. Katsotaan alkaako arjen harmaus näillä keinoin saada rinnalleen vähitellen väriä :)